sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Seinä huutaa tyhjyyttään, toivottavasti ei enää kauaa..

Yläkerran "aulassa" on meillä tehty pelihuoneeksi tämmöinen pieni huone. Täällä pojat rakentelevat majoja, leikkivät uimahallia, rakentelevat legoilla (lattialla kuvassakin) tai muuten vaan möyhäävät. On lautapelejäkin pelailtu ja pleikkari majailee tässä huoneessa myös. Pelihuoneessa on isohko ikkuna tuonne "käytävän" suuntaan, siihen pitäisi saada vielä ruudutukset kuntoon, se on kuin jättiakvaario ilman ikkunan ruutuja.. Ja lisäksi huoneesta pääsee ulos, parvekkeelle. Valkoinen Ikean sohva siellä olla töröttää rahin kanssa ja sen sohvan takaseinälle on ajatuksissani ollut aina, että haluaisin pojista yhteiskuvan isona canvas-tauluna ja mustavalkoisena. =) Maanantaina ollaan menossa perhevalokuvaan ja toivon kovasti, että sieltä tulisi riittävän onnistunut versio, jonka voisin viimeinkin seinälle laittaa. Valokuvan molemmille puolille olen suunnitellut ostamiani valkoisia kynttilälampetteja, ne on vaan niin kauniit.. Muutaman viikon sisällä nähdään, millaiset perhekuvat meistä taas nappastiinkaan, pari vuotta edellisestä kerrasta aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!