tiistai 23. marraskuuta 2010

Operaatio KHH:n avartaminen

Siis vaikka minkä tekisit, niin tuntuu että ei ikinä ole missään liikaa tilaa. Meidän kodinhoitohuoneessa tapahtuvat asiat ovat lähinnä:

1. Pyykin pesu ja kuivatus (rumpu, pesukone, käsinpesuun allas, kuivausteline tarvittaessa eli harvoin, pesuaineiden säilyttäminen yläkaapissa turvallisuussyistä ja vähintään kaksi suurta pyykkikoria kaapissa)
2. Pyykkien lajittelu, viikkaus ja silittäminen (ehkä mankelointikin joskus, mikäli sellaisen saan hankituksi, integroitu silityslauta)
3. "pukeutumistilana" toimiminen kylppäriin/saunaan mennessä (istuinpenkki, pöytätilaa)
4. Kuraisten lasten sisääntulona toimiminen (kurapiste, iso vesiallas, kuivauskaappi ja rättipatteri)
5. Ompelutilana toimiminen (olen päättänyt säilyttää ompelukonetta saatavilla aina, työpöytätila)

Eiköhän siinä niitä jo tullutkin. Aika näyttää toteutuuko asiat noin vai tuleeko muita systeemejä.

Viimeyönä piirtelimme itse omaa khh:ta ja saatiin melkolailla mieleinen ratkaisu tehtyä. Suunnittelijat olivat ympänneet tuon tilan jotenkin ihan tukkoon ja pesutorni oli todella pöllössä paikassa viemässä viimeisenkin tilantunnun sieltä pienestä tilaihmeestä. Asioita joissa jouduin joustamaan; Työpöydän koko. Toivotaan, että siitä tulee siitä huolimatta riittävän leveä työpöytä ompeluhommille.

Huom. Khh:n vieressä oleva vaatehuone toiminee liinavaatteiden, pyyhkeiden jne säilöntätilana. Ehkä.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä siinä on jotain ristiriitaista että kuraeteinen on KHH:ssa jossa käsitellään puhdasta pyykkiä... eipä silti, niin se meillekin tulee :-)

    VastaaPoista
  2. Totta turiset Harri! Jos ei tarvitsisi miettiä neliöitä tia pysytellä niiden sisällä, niin tekisin erillisen kuraeteisen vaikka molempiin "pääsisäänkäynteihin" talossa jollain tapaa.

    Ajattelin kuitenkin näin, jotta se kurapuoli on lattianrajassa tapahtuvaa toimintaa ja ulko-oven suussa ja se pyykin käsittely huoneen "toisella puolen". Josko ne pysyisivät erillisinä toimintoina. Ja toisaalta, pyykinkäsittely tapahtuu minulla ainakin aina vähän eri aikaan kun kuraisten lasten sisääntuleminen.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!