torstai 25. marraskuuta 2010

Sähkösuunnitelmasta

Kirjoitanpa pätkän siitäkin. Siis sähkösuunnittelua ollaan harjoitettu tässä jo jokusen aikaa syksyn mittaan. Sähkösuunnittelijamme on ainoa projektiimme tähän asti sotketuneista sukulaisistamme, eli minun enoni. Hän oli tehnyt valmiin perussuunnitelman jonka pohjalta me sitten lisäilimme ja poistimme sieltä asioita ja muutimme mieleiseksemme.

Jokaiseen huoneeseen tulee vähintään kolmeen kohtaan pistorasiat ja teevee-piuhakkeiden paikat. Huoneista suoraan mentäviin vaatehuoneisiin (2kpl) tulee katkaisijalla toimivat valot, koska aina ei välttämättä halua valoa päälle kun ottaa jotain nopsaan vaatehuoneesta tai muuten vaan sinne kurkistaa. Toisekseen mietin, että jos lapsi sattuu vaikkapa nukkumaan siellä ja menen vaatehuoneesta pikasesti jotain ottamaan tai viemään sinne ja valot lävähtää päälle, että paras noin. Kahteen käytäviltä mentävään vaatehuoneeseen sen sijaan tulee pir-kytkimellä toimivat eli automaattisesti päälle menevät ja sammuvat valot ja sitten rappusten alle tulevaan sopukkaan myös normikatkaisijalla olevat valot.

Mitään sen ihmeellisempää sisätiloihin ei tule, rappusissa askelmille tulevat valaistukset, olkkarissa kolmessa kohtaa teeveepiuhakkeet siksi, että se on muunneltavissa sitten, lamppuja loogisiin paikkoihin ja mielestämme järkevästi ajateltuihin paikkoihin ne kytkimet. Ulos suunnitetiin erilaisia valaistusjúttuja, pylväsvalaistuksia kuisteille, valotolppia pihamaalle, ulkovaloja ulko-ovien yhteyteen jne.

Jotkut tykkäävät laittaa erilaisia kytkimiä ja härdellejä taloon, joilla saa katkaistua vaikkapa kaikista tiloista valot pois jne, meillä mietittiin ja todettiin tarpeettomiksi nuo.

Talotehdas tarvitsee sähkösuunnitelman nyt joulukuun alkupuolella että saavat oikeisiin paikkoihin väännettyä piuhakkeita/reikiä seinissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!