torstai 28. kesäkuuta 2012

La-messuilut messuiltu

Muutamia kuvia nappasin kamerakännykälläni loma-asuntomessuilta Rauhasta. Tässäpä ehkä suosikkijuttuni sisustuspuolelta, olihan siellä muutamia muitakin ihan kivoja.

Tänään siis teimme hyvin spontaanin lähdön tuonne loma-asuntomessuille ystävättäreni kanssa ja lapsetkin saatiin jätettyä kotiin sillä sain hommattua meille pikaisesti lastenhoitoapua. Yhteensä 6 pojan kanssa tuo messuilu olisi ollut melkoisen tuskaisaa..

Yleisilmeeltään loma-asunnoiksihan nuo olivat hyvin varusteltuja ja omakotitalotasoisia tietenkin lähes kaikki (ei aivan kaikki), ettei ihan perus "mökkeilyksi" tuon tyyppisiä taloja ja asuinaluetta voi mieltää (siis punainen tupa ja perunamaa saunamökkeineen järvenrannalla, joksika itse miellän loma-asuntoelämän), epäilen vahvasti että suuri osa noiden kohteiden omistajista mahdollisesti tulee rajan takaa.. Korjatkoon joku jos tietää paremmin. Ihan hauskoja "mökkejä" nuo olivat, ei nyt yksikään ollut sellainen "VOU", mutta muutamia ihanan valoisia ja isoikkunaisia huviloita siellä oli.

Ps. Sain tänään uuden kivan yhteistyökumppanin blogiini. Siitä kerron myöhemmin omassa postauksessaan lisää. Olen ihan innoissani!



1 kommentti:

  1. Tuossa Kimaran Anastasissahan on kaikki tekstiilit 100% pellavaa Lappeenrannan Linnoituksesta, Galleria Kääntöpoijusta. Tuo talo on myös minun ehdoton suosikkini. <3

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!