perjantai 14. maaliskuuta 2014

DIY- Pupun poppihousut

 Joskus rakkaat farkut voivat olla niin rakkaat, että mitkään muut housut eivät kelpaa. Jopa niinkin rakkaat, että niiden käyttö on joka päiväistä ja kyllähän me tiedämme miten kovia lapset ovat touhuamaan ja menemään. Parhaatkaan farkut eivät aina tahdo pysyä menossa mukana ehjänä..
 Irvin 5v kulutti aivan loppuun Polarn O.Pyret farkkunsa ja kun molemmat polvet olivat puhki ja HM:n silityspaikkojenkaan avulla niitä ei saatu pidettyä enää siistinä ja hyvän näköisinä, tehtiin farkuista shortsihousut tulevaksi kesäksi pätkäsemällä lahkeet. No nämä kaksi lahjepätkää tuntuivat olevan alkuunsa hauskat leikkivälineet ja vuoroin ne olivat pojilla käsissä ja vuoroin jaloissa..
 Mutta minäpä aloinkin miettiä, että mitäkös niistä voisi tehdä ompelemalla. Ja aika nopsaan tajusin, että pupulta puuttuu farkut! Toisen lahkeen säästin vielä, josko tekisin siitä farkkushortsit pupulle kesäksi.. Ja tämän toisen lahkeen halkasin ja ompelin leikatut kankaan reunat yhteen lahkeisi.
Onhan ne aika upeat ja hyvä vyötärökuminauhakin löytyy. Pojat tuumasivat, että tais tulla vähän niinkun slimmit. Ja onhan ne, slimmit. ;)

Mukavaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!