torstai 13. tammikuuta 2011

Puustelli

Nyt vaikuttaa vakavasti sille, että meille on tulossa Puustelli-keittiö. ;) Tästä joskus myöhemmin tarkemmin.

Josko jatkan nyt tähän alle vähän.

Eli siis meille keittiö tulee ihan täysin kotiin kannettuna sisälle asti ja asennettuna. Vaikka olisihan sen voinut ottaa esim. optimiasennuksena tai jotain puolivalmiina, mutta mietin sitä rakentamisen loppuvaiheen hässäkkää, painetta ja kiirettä, että paljon kivempi on että keittiö asennetaan meille valmiiksi, voi sitten itse keskittyä muuhun tekemiseen, tulee takuu sille asennustyöllekin ja jos jotain menee pieleen.. Kolmisen tuhatta euroa maksaa meillä koko kodin kiintokalusteiden kasaaminen. Siitä ajasta, vaivasta, takuutyöstä jne olen valmis sen maksamaan. =) En ymmärrä miten jotkut säästävät tässä asiassa.. (Ja miten paljon mahtaa joku pikkuvirhe harmittaa asennuksissa seuraavat kymmenet vuodet!)

Miksikö Puustelli. Noh, kymmenen vuoden takuu, laadukas merkki sinänsä, tai oikeastaan brändi, pahaa en ole kuullut noista kalusteista vielä tuttavapiiristä vaikka yhdestä entisestä Puustellin myyjästä pahaa olenkin kuullut. Herätti luottamuksen tuo paikka. Meillä loppumetreillä oli kilpailussa mukana Topi Keittiöt, jotka puhuivat itse itsensä ulos kilpailusta antamakka kaksi päivää aikaa valita kaksi lisäviikkoa olisi riittänyt) heidän keittiönsä ja Parma, joka ei vaan tällä kertaa osunut meidän kuvioihin. HTH ehkä sitten hyvänä nelosena ja suunnittelupalvelun "köyhyyden" vuoksi, jos nyt niin voi sanoa. Edelleen HTH mukana tarjoamassa meille niitä himoitsemiani Kirenan kaappeja, luultavasti emme ota Puustellin liukuovikaappeja makkareihin emmekä eteiseen. (Vaan Puustellin Keittiö, KHH, Kylppärit)

Puustelli melkein sai puhutuksi meille Siemensin koneet, onneksi pidin pintani ja halusin ne AEG:t sillä ainakin kolme keittiömyyjää on ehdottomasti ollut sitä mieltä, että AEG on laadukkaampi merkki, toivotaan niin. Itse en osaa nähdä noiden välillä kauheasti eroja, pääasia että toimiivat. =) Kodinkonepaketti on edukkaampi Puustellin kautta kuin Kodinkoneliikkeiden tarjoukset, kilpailutin siis nekin (Hirvox, Musta Pörssi). Ja Festivo saadaan "kohtuu hinaan" koska siihen tulee esittely etu, joka on yllättävän hyvä.

Tosin, nyt kumoan kaikki keittiömyyjien tarinat ja olen sitä mieltä kaiken tämän jälkeen; Minkään yksittäisen asian hinta keittiökaupoissa ei ole merkityksellinen vaan sisältö ja loppusumma ratkaisee. Vertaile niitä, älä yksittäisten asioiden hintoja! Uskon, että keittiökauppaa tehdään niin että se hinta piilotetaan milloinpahan minnekin ja se ihan viimeinen rivi lopussa kertoo sen todellisen hinnan keittiölle. Todella hankalaa vertaileminen ja kilpailuttaminen on, mutta se kannattaa. Ja kilpailuttamisen jälkeinen armoton, voimiakin vievä tinkaaminen kannattaa.  Nyt voin puhua syvällä rintaäänellä. Ja jos joku haluaa tarkemmin keskustella hinta-asioista eri firmojen välillä niin kyllä olen halukas jakamaan mielipiteeni. Täällä en julkisesti sen enempää tästä aiheesta enää.

Kivitasot meille tulee muualta, eli ne jätettiin pois Puustellin tarjouksesta. Tai eivät ne koskaan siinä oikein ole olleetkaan.. =)

5 kommenttia:

  1. Heippa! Onnea rakennusprojektiinne! Huomasin, että olit löytänyt tiesi mös Helmikumpuun :) Katselin profiilisiasi, ja huomasin, että meillä on muutakin yhteistä, nimittäin lapsen allergiat ja myös tuota allergia-aiheista blogiasi olen nyt kahlannut läpi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. kolme tonnia asennuksesta on minusta paljon :) riippuu tietysti mihin vertaa, mutta rahaa se on sekin. Ja loppuvaiheessa tuollekin rahalle on monta kohdetta. Keittiö on raksaprojektissa siitä kiitollinen vaihe itsekin tehdä, että kättensä jäljet saa nopeasti näkyviin ja valmista tulee. Siinä mielessä työ on helpoimmasta päästä mitä raksalla on ja itse voi tehdä, eli kuten tästä tekstistä jo arvaatkin, me todellakin asensimme keittiön itse. Siinä ei ihan älyttömästi voi sellaisia korjaamattomia asennusvirheitä tehdä, paitsi suunnitteluvaiheessa, varsinainen kokoaminen on "sarjatyötä", sovittelua ja asettelua. Meille tuli muuten keittiö Ikealta, josta täyspuiset, valkeat koivuovet olivat puolet halvemmat kuin esim. Puustellilla. Ja Ikea antaa takuuta 25 vuotta :) vertailun vuoksi vain. Korkeakiiltoisista ovista on tuttavalapsiperheissä ikäviä kokemuksia, koska niissä näkyy jokainen naarmu ja kolhu eikä niitä voi millään tavoin korjata. Tämän vuoksi itse päädyin siihen massiivikoivuun, jonka voi maalata, hioa ja käsitellä moneen eri kertaan. Makunsa kullakin, mutta sen verran vielä varoituksen sanaa noista korkeakiiltoisista, että esim. huolimaton pyyhkäisy rätillä saa aikaan pysyvät naarmut, jos huonosti käy. Eli en itse olisi ajatellutkaan niitä vilkkaiden pojanviikareiden talouteen.

    Olet todella oikeassa siinä, että vertaileminen kannattaa ja se on älyttömän vaikeaa! Tuo festivo oli mielenkiintoinen, uusi tuttavuus ja aloin jo suunnitella, miten sen saisi mahdutettua meille :) onnea matkaan ja kiitos kivasta blogista!

    VastaaPoista
  3. Tuo kolmen tonnin asennus sisältää siis khh:n, kaksi kylppäriä, eteisen kaksi isoa liukkarikaappia ja keittiön asennukset, ei vain keittiötä. Esim. vedin porauksessa jos tulee virhe asentajalla, hän on siitä vastuussa ja joutuu hankkimaan uuden oven, jos itse teen sen virheen niin sitten se on oma moka.. Ja se aika, sitä ei meillä ole liikaa, kolme tonnia on siksi meidän mielestä pieni raha siitä. (Mietttiin kyllä asennusta itsekin, mutta näin kauhuskenaariot vinossa olevista kaapinovista jne jne..)

    Mitä Ikea-keittiöihin tulee, niin Onnea valintaanne! Kannattaa vertailla myös takuuehdot noilla eri keittiötoimittajilla.

    Kaapin ovimallit voi vielä vaihtaa meillä, eli ei ole kirkon kirjoissa kuulutettu. Useita eri vaihtoehtoja noissa korkeakiiltoisissakin ja itseasiassa eilen ihastuin vielä mattaoveenkin, sileään valkoiseen siellä.. Ei tiedä vaikka se vaihtuisikin jossain vaiheessa. =)


    Saamamme tarjous Puustellista oli ihan huima, siksi en kerro summia täällä koska se ei ehkä olisi reilua myyjää kohtaan. =)

    VastaaPoista
  4. Meillä on nykyisessä talossa AEG:n koneet, jotka olen itse valinnut ja halunnut. AEG on joskus ollut hyvä ja luotettavan valmistaja, mutta valitettavasti nyt olen toista mieltä. Uuteen taloon koneet tulevat Siemensiltä, osin johtuen tekemistämme ratkaisuista.

    Meille tulee myös Puustellin kaapit, koneet kuitenkin saimme edullisemmin kodinkoneliikkestä.

    VastaaPoista
  5. Eihän toi kolme tonnia sitten ole paha, jos siihen kuuluu kaikki kiintokalusteet :)

    Takuuehtojen ja tarjousten vertailusta sen verran, että tarkkana kannattaa olla! Nimestä ei kannata maksaa yhtään ylimääräistä ja ennakkoluulot kannattaa unohtaa siinä vaiheessa kun vertailee hintaa ja laatua. Sen sijaan esim. runkojen paksuus, materiaalien muut seikat kannattaa ottaa huomioon ja tämä myös osaltaan vaikutti keittiövalintaamme, johon olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä. Mies rakentaa uutta ja vanhaa työkseen ja on koonnut usean eri firman keittiöitä.

    Toi mattavalkea kuulostaa tosi ihanalle ja ajattomalle, sitä jaksaa varmaan katsoa vielä ensi vuosikymmenelläkin!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!