sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Tehtiin kolikoita, käveltiin marsissa ja seurattiin kun rotat pelasivat koripalloa

Sain jokin aika sitten yhteydenoton Heurekan tiedekummilta sähköpostiini. Kyllähän se yhteydenotto ilahdutti suuresti ja ei tarvinnut kahta kertaa miettiä: Tottakai me halutaan tehdä blogiyhteistyö Heurekan kanssa ja mennä sinne vierailulle!
Meiltä täältä ajelee Heurekaan  Vantaalle reilussa kahdessa tunnissa, kun matkalla ei tule pysähdyksiä. Mielestäni tuo matka on oikein kohtuullinen päiväreissuun sopiva. Heurekaan pääsee myös junalla, koska se on aivan lähellä asemaa.
 
Heureka ei ole meille täysin tuntematon paikka.
Jos totta puhutaan, vanhin poika kävi muutama viikko sitten itse junalla Helsingissä ja juuri tuolla Heurekassa isosetänsä kanssa. Eikä haitannut yhtään, että hän kävi toisen kerran jo samojen näyttelyjen aikaan Heurekassa.
Heurekaan saavuttiin puolen päivän tuntumassa lauantaina. Autopaikat Heurekalla olivat ilmaiset ja niitä oli riittävästi. Samoin kuin takkien säilytyslokerot, vessatkin oli ihan jees.
Näyttelyt mitkä tällä hetkellä Heurekassa olivat oli "Määränpäänä mars", "Heureka tulee hulluksi", "Heureka klassikot", "Tiedettä pallolla", "Suolistossa suhisee","Kolikon tie", "Älykästä liikennettä" ja "Päänäyttely", myös ulkona oli mielenkiintoisia kiviä "Kivi puiston" merkeissä.
Perheen pienimmäiselle saatiin Heurekasta lainaksi rattaat, rattaita siellä muuten näytti olevan niin paljon ettei ainakaan lopu kesken! Meidän pienimmäinen oli aivan innoissaan Heurekan näyttelyistä ja yllätti meidät sillä, miten hyvin hän viihtyikään! Alvin nautti erikoisen näköisistä vempeleistä, valoista, väreistä ja äänistä selvästi. Ja siitäkin, kun ympärillä oli paljon lapsia ja elämää.

Iivan 4-vuotta halusi kokeilla kaikenlaisia juttuja ja yhtessä niitä sitten kokeiltiinkin. Jopa auton rattiin hän pääsi autosimulaattorissa.

Tässä pojat kokeilevat kuinka lennokit lentävät maassa ja marsissa. Toiminnallisuus oli Heurekassa kiva juttu ja se, että siellä oli ruhtinaallisesti tilaa joka puolella isommallekin perheelle.
Meidän lapsethan ovat vauvasta murkkuikäiseen ja kaikkea siltä väliltä, voin suositella kaiken ikäisille lapsille Heurekaa, kyllä siellä löytyy mielenkiintoisia juttuja jokaiselle. Jopa meille aikuisille.
Ajallisesti meillä meni Heurekassa reilu 3 tuntia, itseasiassa meillä oli autossa kylmälaukussa omat eväät ja syötiin ne juuri ennen Heurekaan menoa. Paikan päällä olisi kyllä ollut kivan näköinen kahvila välipalaa ajatellen. Olisimme saaneet aikaa kulumaan paikan päällä enemmänkin, yksinkertaisesti ei vaan voitu jäädä kun muut aikataulut painoivat jo päälle..
Oli oikein hauska, viihdyttävä, erilainen lauantai. Lapset olivat tosi innoissaan ja kiltisti koko reissun ajan. Matkalla pysähdyimme vielä Ikeaan lihapullille ja joulujuttuja katsomaan pikaisesti.
Jäi tosi kiva mieli reissupäivästä ja jo suunniteltiin tulevan kesän pidempää perhereissuamme (josta kuulette sitten kesällä enemmän).
Tässä vielä "Kolikon tie" näyttelyssä itse valmistamamme kolikot.
www.heureka.fi
Kiitos tiedekummille hauskasta päivästä!
 
Ps. Suurkiitos koiran hoidosta ystäväperheelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!