lauantai 14. huhtikuuta 2012

Aita-mietteitä


Aidat ja portit ovat mietityttäneet viime aikoina. Ehkei ihan juuri nyt ole aika sitä rakentaa, mutta suunnitteluhan on hyvä aloittaa ajoissa. Unelmieni aitahan olisi edelleen sellainen "pisteaita" joka on tehty heinäseipäistä. Se on vaan niin ihanan rouhea ja maalaishenkinen. Sen tekeminen ei ihan täysmahdottomuus ehkä olisi, mutta se mietityttää että saisiko sellaista edes luvallisesti kaupunkialueelle tehdä? (Olen tosin toisella asuinalueella niitä nähnyt..?)
Talomme henkeen kyllä sopisi hyvin myös valkoinen lauta-aita. Mitään sen ihmeempiä klumeruuleja en todellakaan pihalleni haluaisi. Edellisen kotimme pihassa on piparkakkuaita, valkea, matala ja koristeellinen ja se on aika k. a. m. a. l. a.

 Googletteluni lopputulos olikin se, että kolme miltei saman portin kuvaa olin tallentanut, enkä yhtään muunlaista vaihtoehtoa keksinyt portteihin. Luulenpa, että haluan meille porteiksi pihaan tällaiset..
Kuinkahan autotallin eteen tulevan autotien portin toteuttaisi? Jättimäinen tällainenko?


 Kannustalon sivujen kuvassa on tällainen vähän monimutkaisempi aita, hetken mietin tätä, mutta ehkä haluan vielä tätäkin selkeämmän. Korkeus sinänsä on ihan ookoo..
 Tämä on melkoisen kiva. Kivat pienet viisteet lautojen päissä ja tietyin välimatkoin kun tulee tuo "tukipuu" joka menee maahan, niin se rytmittää aidan kivasti.. Pidän tässä aidassa myös noista raoista, en haluaisi umpiaitaa..
Ja tämä myös on aikas kiva. Nuo "pylväsmäiset" pilarit on aika hulppeat. Olisikohan nämä jo vähän liikaa meidän pihaamme? Toisaalta, ehkä istuisivat hyvin talon henkeen..

2 kommenttia:

  1. Kivoja aitoja olet löytänyt. Ja minusta tuo vika sopisi ihanasti teidän talon pylväiden kanssa.

    Mietin kanssa ehdittäisikö aitaa laittamaan tänä kesänä. Mutta olen tosi laiskasti selvitellyt hintoja, niinpä laitan tänne nöyrän toiveeni että kun saat aitapohdintoja eteenpäin niin laitathan uuden postauksen missä myös hinnat ja mistä aitoja saa :)..niin ehkä minäkin pääsisin alkuun aita-asian vireillepanon kanssa :)

    VastaaPoista
  2. Mä voin pyytää jossain vaiheessa kevättä ehkä parit tarjouspyynnöt joistain firmoista noista aidoista, mutta siis meille on näillänäkymin tulossa rakas setäni tekemään aitaa. =)

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!