tiistai 18. kesäkuuta 2013

Risuja ja ruusuja pakastinlokeron väärinkäyttäjiltä

Kirjoittelin jo aiemmin täällä blogissa postauksen kuinka hyvin sain Festivolta palvelua, kun kylmiömme pakastimen puolen lokero otti ja hajosi mystisesti.
Sama kävi jälleen. Nyt mieheni oli pakastimella, ei käyttänyt sen ihmeempää voimaa eikä tiettävästi luukku ole ottanut osumaakaan. Meillä kun pakastimella käy vain aikuiset "rovehtimassa" niin tiedetään tasan mitä siellä milloinkin on tapahtunut.
Ihan samalla tapaa siis ruksahti liikku rikkoutua ja putosi sieltä alas. Ihan kuin itsestään.

Sinänsä Festivoon ollaan oltu tosi tyytyväisiä ja TILAA siellä todellakin on. Olen voinut ostella kepeästi viikonkin ruoat kerralla jääkaappiin ja ei ole tuntunut missään isompikaan vierasjoukko kylässä, kun aina on mahtunut kaikki kaappiin. Myös muita ominaisuuksia kaapilla on, joista tykkään. (Esim sinne voi jättää voikkuleivän sellaisenaan, ei kuivetu ja mene huonoksi vaikkei pussissa olisikaan)...
 
Mutta nämä pakastimen lokerot. Ärsyttävä piirre. Minulle soitettiin Festivolta tänään kun laitoin sähköpostia eilen sinne. Kerrottiin, että olemme käyttäneet pakastimen lokeroita väärin tai joku isku sinne on tullut. Saimme siis kuulla olevamme pakastimen lokeroiden väärinkäyttäjiä. =P Mut siis ei hyvä ei. Puhelun aikana kyseinen henkilö kertoi itsekin onnistuneensa rikkomaan muutamat luukut.
 
En tiedä onko blogin seuraajilla Festivoita, ja onko millaisia kokemuksia niistä.. Ihan mielenkiinnolla kuulisin?
 
 
 

5 kommenttia:

  1. Meillä on aivan sama juttu! 2010 teimme keittiöremontin ja kolme luukkua on mennyt jo rikki. Ja kaikki aikuisten käytössä. Ehkä myökin ollaan pakastimen väärinkäyttäjiä :D

    VastaaPoista
  2. Joo ei kuulosta ihan normaalille nuo luukut kyllä. =( Ei aiota ostaa uutta tuon rikki menneen tilalle, esitellään jatkossa sitten "vajavaista" pakastinta ihmisille, jotka ovat kiinnostuneet Festivosta. Luulisi edes takuuseen tai johonkin muutamat luukut menevän kun tuntuu tyyppivika olevan. =(

    VastaaPoista
  3. No ei tuo kyllä ihan normaalia ole ja kyllä niiden luukkujen kuuluu kestää vaikka tulisi pieniä iskujakin, Festivosta ei ole mitään kokemuksia muuten. Nauratti tuo edellinen postaus, meillä kun on jo isot pojat ja silti saa koko ajan kulkea perässä, asiat vaaan hiukan muuttuu....oikein hyvää juhannuksen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Mielenkiinnolla kuulen lisää kokemuksia. Netistä googlettelemalla löytyi kohtalotovereita. =P Pitäs vissiin perustaa facebookiin Festivon pakastimen lokeroiden väärinkäyttäjien -ryhmä =D

    VastaaPoista
  5. Kivaa Juhannusta teille myös!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!