lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tunteella ja tarkoituksella

 Punalehtiruusu aloittelee kukintaansa, pikkusia nuppuja on siellä ja täällä. Tähän ruusuun ihastuin Ainolan pihamaalla Savitaipaleella viime kesänä ja muistaakseni K-Raudasta sittemmin taimen ostin. Tämä ruusu sanotaan olevan sitkeä ja hyvä selviytymään, kyllä on huomattu, myös kova kasvamaan tämä kaunotar on. Tässä on jotain herkkyyttä, joka vetoaa tunteisiini.
Oreganikin kukkii. Aika kauniit lilat kukat siinä on. Oreganoa ollaan maisteltu ihan sellaisenaan, mutta joskus takavuosina myös kuivateltu. Samoin kuin basilikaa. Oreganoa käytetään meillä ruoanlaitossa aika paljon muunmuassa pikalämppäreissä eli ruispala + nakki + juusto + ketsuppi mikroon ja oreganot sinne väliin. Tulee aika herkku iltapala.

 Tomaatin raakileita on ihan älyttömästi. Toivotaan, että nämä ehtisivät kypsyä kaikki. Kolme pintä tomaatin taimea minulla siis on tänä vuonna.  Ja hunajameloni, se se jaksaa kukkia! Ihan mieletön määrä kukkia siinä olikin ja se kasvaa ihan hurjaa vauhtia. Saa nähdä saadaanko meille hunajameloniakin omasta maasta tänä vuonna. =p Tai siis Biolanin kasvatussäkistä, ei maasta.
Mansikkasäkeissä mansikat kukkuu. Nämä taimet ovat tämän vuotisia kaverin mansikkamaalta saatuja, muissa säkeissä on viimevuotisia rönsyjä ja tooosi isoja kukkia näihn verrattuna. =)
 
Sitähän minä meinasin vielä kertoa, että jokainen kukka ja kasvi pihassamme on tunteella ja tarkoituksella valittuja. Jokaisessa on sitä jotain minkä vuoksi olen omaan pihaan nämä kyseiset jutut valinnut. =)
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!