torstai 22. maaliskuuta 2012

Rakentajat heräävät keväällä!

Pikkuruiset Hai-saappaat valtasivat eteisen, ihanaa KEVÄT. Ollaan saamassa kevään myötä kadulle uusia naapureitakin useampia, lisäksi uskon että tämä talviuni täällä loppuu ja muutkin alkavat rakentaa oikein urakalla!

Olen yrittänyt parhaani mukaan antaa vertaistukea rakentamisessa naapureille ja muillekin alueella rakentaville. Lisäksi olen ollut innoissani, jos minulta on kysytty vinkkejä asioihin tai, että miten meillä nämä jutut on tehty. Se on kiva kun voi olla avuksi. Pyrkimykseni on ollut pysytellä poissa neuvomasta asioissa, mutta joskus johonkin ei niin peruuttamattomaan virheeseen olen kyllä kauniisti puuttunut jos sellaisen olen huomannut (yksi tilanne). Ainakin olen yrittänyt olla sensitiivinen enkä ole todellakaan pahalla puuttunut.  Ihan kaikkeen näkemääni en todellakaan ole sanonut mitään, eiköhän ihmiset itse huomaa asioita ajan kanssa..Kyllä asioita voi tehdä monella eri tavalla. Enkä sano, että omat tavat olisivat aina parhaita tai ainoita oikeita. ;)

Ennestään tutun perheen rouvan kanssa keskustellut pitkät tovit rakentamiseen liittyvistä asioista laidasta laitaan. Ei mene montaa viikkoa kun heidänkin perhe tänne alueelle muuttaa, ihan tuohon huutomatkan päähän. Voin sanoa, että huutomatkan päähän, koska ollaan molemmat melko äänekkäitä naisia ja kovia puhumaan poikinemme. Terveisiä vaan, jos satut tätä lukemaan!

Laitoin matoa koukkuun jonkun blogiin liittyvän asian suhteen, siitä kerron myöhemmin mikäli asia ratkeaa ja "saadaan saalista". Enempää en aio vinkata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!