keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pieni ajatus arjesta ja tulevasta kesästä



Kävin illalla ihan hiljaa hiipimässä ja kuvaamassa ihanat pienet poikani. Vanhimman kuvaa en tänne laitakaan, teini-ikä alkaa olla tuloillaan ja en ole aivan varma, haluaisiko hän kuvaansa nukkuvana tänne.. Illan paras hetki on se, kun talo hiljenee.. Kaikki liike loppuu, ääni katoaa.. Sielu lepää. Äidin oma aika koittaa. Monilapsisen perheen arki on niin hektistä, eletään melkoisen aikataulutuksen ja hallitun kaaoksen elämää. Lasten menot, työkiireet, rakentaminen.. Harrastukset sinänsä ovat kadonneet jo aikapäiviä sitten. Tosin, juuri eilen mietin että lienee tämä blogin kirjoittaminenkin oma harrastuksen lajinsa nykyisin. Tätä voi tehdä milloin tahansa.

Kaiken tämän hulinan ja vilinän keskellä olen päättänyt jäädä kesäksi pois töistä. Haluan antaa omille lapsilleni mahdollisuuden pitkään kesälomaan. Viimeinen vuosi kun näillä näkymin tämä on meillä mahdollista, pienin täyttää kolme vuotta heinäkuussa ja oikeus hoitovapaaseen loppuu. Olin viime kesänkin poissa työkuvioista ja se teki oikein hyvää. =) Taloudellisestihan se ei ole kannattavaa, mutta olen päättänyt että syödään sitten vaikka käpyjä ensi kesä jos ei muuta keksitä. ;)

2 kommenttia:

  1. juu, liian harvoin sitä tulee kuvattua nukkuvia lapsosia. Pitääpä itsekin ottaa kamera joskus tässä käteen, kunhan ei itse ole niin uuvuksissa että melkein seisaaltaan unia näkee. ;) Ihana kun sinulla on mahdollisuus pitää koko kesä vapaata. Kyllä se niin on, että mieluummin on vähän soukemmalla budjetilla kun vain saa antaa aikaa, läsnäoloa lapsille. Itse palaan hoitovapaalta töihin syyskuussa, vähän ennen kuin pienin täyttää sen 3v.

    VastaaPoista
  2. Lapset on vaan niiin ihania. <3 Ja rakkaita.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!