tiistai 19. huhtikuuta 2011

Viimeyönä sauna koki mullistuksen ja lasiseinät, liukuovet ja systeemit mietinnässä kovasti

Elikäs viimeyönä meni vähän isännän kanssa pitkäksi, kun suunniteltiin saunaa uusiksi. Koko sauna koki semmoisen mullistuksen, että kiuaskin vaihtoi vielä paikkaansa, että saatiin se toimivammaksi ja järjevämmäksi sekä tasapainoisemmaksi kokonaisuudeksi. Yhden aikaan yöllä tuumattiin, että eiköhän se ole siinä. =) Meillä talotehtaan suunnitelmien mukaan tehtynä saunan ovi olisi kohdannut poreammeen reunan auetessaan ja eihän sellainen oikeasti käy päihinsä lainkaan.  Talotehtaan kuvissa asiat näyttävät mille näyttävät, todellisuudessa asiat eivät aina ihan samankokoisia olekaan tai vie samanlaista tilaa vaan enemmän.

Meille on tulossa saunaan lasiseinä, jossa keskellä siis lasinen saunanovi. Ja nämä kaikki semmoisena harmaan värisenä. Jonkun saunafirman lehdessä (olisiko ollut lumilaude) oli äärimmäisen kaunis lasinen nupikka siihen ovenkahvaksi.. Löydänköhän kuvaa siitä netistä vielä.. Kaunis pieni yksityiskohta...

Lasiseinän lisäksi meille on tulossa lasinen liukuovi erottamaan kodinhoitohuoneen eteisen käytävästä, kyseinen liukkari tulee menemään sellaisen "piiloseinän" sisään. Ja sitä tässä eilen ja tähään on mietitty sitten.

Sähkömies on ollut tänään ja eilenkin kovasti hommissa talolla ja uunintekijä sai tänään laatoitettua uunin pinnan. ja täytyy sanoa, että on muuten K A U N I S uuni. Tykkään. Välillä kun epäröin jo, että olisinko sittenkin halunnut vielä pelkistetymmän ja funkkismaisemman, matalemman, leveämmän tms takka-leivinuunin, niin nyt olen taas ihan kympillä mukana ja varma, että halusin juuri tämän kyseisen uunin. Meillä siis Kermansaven Noora-uuni. (voi hakea vaikka tunnisteiden avulla täältä kuvaa jos haluaapi)

Pinapuolen pojilla olikin tänään koulutuspäivä, että huomenna jatkuu paklaamiset ja pääsiäisen jälkeen alkaapi pohjamaalaukset yläkerrassa. Mie yritän pääsiäisen aikana saada vielä ne ihan ylimmät cyprokkiruuvit jotenkin taiteiltua paikoilleen, muut alkaa jo ollakin alakerrassa kunnossa. Ihan ylös en yltänyt enkä raahtinut työmiehiä vaivata viemällä heiltä telineitä kesken hommien. (keittiöjakkaralla ei yllä talon kattoon asti jos on alle 160 senttinen kuten mie olen).

2 kommenttia:

  1. Kaverilla on lasiseinä saunassaan ja se ei oikein toimi. Joutui vaihtamaan 9kW:n kiukaan 12kW:ksi kun lämmöt karkasi pesuhuoneen puolelle. Karkaa ne vieläkin ja parin tunnin saunomisen jälkeen pesuhuonekin on sauna.

    Toimii esitteissä ja valokuvissa. Ota I S O kiuas.

    VastaaPoista
  2. Juu, iso kiuas on tulossa kyllä. Ja meillä muuten ei olla ikinä saunottu kahtaa tuntia, tuskin tullaan jatkossakaan saunomaan niin pitkään...

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!