tiistai 7. kesäkuuta 2011

Täpinöitä ja rapinoita

Nyt on ihan täpinöissään tämä tyttö, kun asiat tuntuvat sujuvan niin hyvin taas. Pieniä vaikeuksia tietysti kuuluu asiaan, esimerkiksi se ettei meidän sähkökaappi syystä tai toisesta meinannut ikinäkoskaanmilloinkaan saapua tekniseen tilaamme (meistä riippumattomista syistä) vaan jouduimme tänne saakka pitämään väliaikaista sähkökaappia. Toisekseen meidän aikuisopiskelijat eivät meinanneet millään saada opettajaansa tuomaan meidän pintamaaleja paikan päälle, vaikka niistä oltiin jo puhuttu piiiiiitkä tovi, nyt sekin asia on korjaantunut. Tänään muuten koemaalattiin pieni pätkä seinää minun valitsemallani "hiirenharmaalla" värisävyllä ja se näytti erittäin hyvälle!

Minusta alkaa kaikki aikataulut näyttämään hyvälle, ainoastaan se on aika hurjaa ja jännittävää, että kuinkakohan kiireistä ja vilkkaasti liikennöityä meillä mahtaneekaan olla juhannuksen alusviikolla ja juhannuksen jälkeisellä viikolla. Näyttäisi sille, että silloin tapahtuu ja PALJON. Jiihaa. Jopa keittiö saadaan ajoissa paikalle pienen väännön ja kääntämisen jälkeen, ainakin näin on luvattu. Talon esittelyajankohtaa olemme puntaroineet ja itseasiassa olen odotellut tänään talomyyjämme yhteydenottoa asian tiimoilta, eilen sovittiin että palataan tänään asiaan. Kaikenmaailman koeponnisteluja ja painejuttuja siellä nyt touhuillaan talolla, laatoittaja aloittaa vesieristelemään kodinhoitohuonetta ja laatoittamaan sitten sieltä isoa laattaa.. Täpinöissäni olen. Tykkään tosi paljon tähän astisista pintamateriaalivalinnoistani! Yksi ainoa pikkujuttu, joka vähän silmään pistää..Laitanpa joskus siitä oman avauksensa ennen kun kerron enempää. Mut ei iso juttu. Ihan pieni.

Tämän projektin aikana olen oppinut rakastamaan valkoista väriä. Koskaan en oikein ole ollut valkoisen ystävä, enkä sinänsä tykännyt, mutta nyt huomaan kuinka kaunis valkoinen onkaan. Tämähän oli se syy siihen, että keittiömmekin muuttui värimaailmassaan ihan täysin, samoin ruokailuhuoneen idea romuttui ja näillänäkymin, ehkä ruokailuhuoneestakin tulee täysin valkoinen tila. Meillä on sitten alakerrassa reilusti valkoistakin, eikä pelkkää harmaata! (Alakerran ylimääräinen makkari on valkea, samoin keittiökaapistot, alakerran khh laatoitus, alakerran vessan laatoitukset ja kimalletapetti ovat valkoisia jne..) Siltikään en edelleenkään halua aivan täysin absoluuttisen valkeaa kotia perheellemme. Vaan sopivasti myös syvyyttä, eli mustaa ja harmaata. =)

Josta tulikin mieleeni, ettei porrasasiasta ole kuulunut vielä mitään vähään aikaan taas. Odottelenpa sieltäkin yhteydenottoa. Taitaa olla kiireistä.. Porrassuunnittelukin on hieman vielä värien osalta kesken. Jostain syystä minä ehkä vieläkin nään sieluni silmin vitivalkoiset umpiportaat umpeen maalattuina (tai sitten harmaat).

Olen viimeaikoina piipahdellut lamppukaupoissa ja sisustusliikkeissäkin, ihania juttuja olen ostellut http://www.sisustusbianco.fi/  Sisustus Biancosta, siellä on tosi kauniita esineitä, vähän vanhahtavia ja ihanalla tavalla arvokkaan rustiikkisen näköisiä juttuja. Sieltä ostin muunmuassa "glamour"-vessaani ihanan pyyhekoukun joka muuten taitaa olla Riviera Maisonin mallistosta. Ja sitten tämä vanhanajansisustusliike K&K:han myy samaa merkkiä sieltä löysin sopivan wc-paperitelineen.. Ihanat.. Tykkään. Kyseisistä liikkeistä olen pikkujuttuja ostanut uuteen kotiimme ja olen täysin varma, että vielä tulen muutakin ostamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!