tiistai 10. toukokuuta 2011

Reikä seinässä, katto hukassa ja keittiöasiat edelleen selvityksen alla

Meillä tehtiin tänään takan viereeni haaveilema "reikä" valmiiksi seinään. Pääsee pintapojat laittelemaan kittauksiaan ja ruiskuttamaan (emmä tiedä voiko sitä edes ruiskuttaa?). Reikä on tällä hetkellä semmonen keskisuuren koiran mentävä reilu aukko. Se tulee vielä muuttumaan sitten kun kiinteät kalusteet saadaan paikoilleen ja isosta kaapista askarrellaan reikään takaosa keittiön puolelle. Jännityksellä odotan lopputulosta.

Kattomiesten piti aloittaa oikeastaan jo eilen tai tänään. No kuulemma aloittavat ensiviikon maanantaina. Ja jos eivät aloita niin sanonpa vaan, että se on sitten potslojo ja tervemenoa. Ei nimittäin tällä hetkellä ole yhtään enää hermoa joustonvaraan viikosta toiseen siirtää moista hommaa.. Onneksi on vielä yksi takaportti avoinna. Katsellaan mitä tuleman pitää.  Kattomiehet tekee meille kattojutut kaikkine räystäslaudoituksineen ja kattoturvatuotteineen.

Kaveri tuli auttelemaan minua maalausurakassani. Reiluun yhteen kertaan sain talon alaosan maalattua omilla pikkukätösilläni, jotka nyt ovat taas äärimmäisen kömpelöt ja kipeät. Minullahan on muutamia vuosia ollut käsien kanssa kaikenlaista pientä häikkää ja olen kärsinyt "kömpelöistä käsistä", käsissä olevista kystistä ja käsikivuista ja säryistä. (Reuma, kihti jne testattu ei ole niitä) Joten tulin siihen tulokseen, että lepuutan räpylöitäni nyt muutamia päiviä.

Keittiöasioiden pitäisi selvitä huomenna eli keskiviikkona. Sallikaa minun epäillä. Odottavalla kannalla siis tämänkin suhteen.

Laattamies on saanut hienosti tasoiteltua kylppärin ja kodinhoitohuoneen seinät sekä alakerran vessan seinän, yläkerta on vuorossa huomenissa sitten (siis kylppäri siellä).

Sisustussuunnittelija soitteli tänään, tilaamani tapettinäytteet ovat saapuneet. Yritän päästä tällä viikolla nekin kurkistamaan. Samalla reissulla voisin vaikkapa hakea lattioiden laatat rautakaupasta. Ja torstaina tuleekin Laattapisteen laattojen toimitus, se nimittäin erinäisten tapahtumien seurauksena viivästyi nyt sitten maanantaista torstaille.. Onneksi ei vaikuta vielä mihinkään muuhun aikataulutukseen.

Hei joo ja hormi on eilen laitettu tilaukseen. Pitäisi kai lähiaikoina sitten sekin tulla. Läpivientireikää onkin meillä timpuri askarrellut jo sinne.. Ja portaatkin on tilauksessa, joskin vielä osittain suunnitteluvaiheessa...

13 viikkoa sitten tuli talopaketti. Ihan hyvälle näyttää elämä ja talo. Ja ihana tunnelma työmaalla, paljon on tekemistä, huumoria reilusti ja kyllä se alkaa ihan kodille jo tuntumaan. Sydän ainakin sanoo niin.

2 kommenttia:

  1. Onpa nopeasti mennyt tuo 13 vkoa :) Ja nuo viimeiset virkkeet - kuulostaa ihanalta! Tuota Koti-tunnetta mäkin odotan ehkä kaikista eniten. Ihan omaaomaa yhteistä kotia meillä ei oo ollut koskaan aiemmin.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa käsivammaisten kerhoon :)Mä maalasin maanantaina yli 10h ja oikea olkapää oli niin kipeä, et eilen ei oikein kivutta noussut ees ylös. Muutenkin olin niin rampa, et eilinen meni ihan huiliessa. Täytyy kuunnella itseään, ettei mene väsymys ja rasitus yli!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti ilahduttaa minua, kiitos!